Storyteller's Lionheart †
22.12.2014-16.01.2019
Lion lopetettiin 19-vuotiaana sattuneen tapaturman vuoksi. Ori jätti jälkeensä neljä hienoa jälkeläistä ja eli muistettavan, kunniakkaan elämän.
c. VRL-10444
|
Nimi: Storyteller's Lionheart, "Lion"
Rotu: Connemaranponi Syntymäaika, ikä: 22.12.2014 Uusi-Seelanti, 19-vuotias Sukupuoli: Ori Säkäkorkeus, väri: 134cm, ruunikonkimo Rekisterinro: VH16-035-0022 Omistaja: Layda VRL-14488 Kasvattaja & ex-omistaja: Kiara VRL-14264 Painotus: Kenttäratsastus Koulutustaso: CIC1: HeA, re. 125, me. 110cm |
Jos kuulet äänekästä rytinää ja sen jälkeen pari hirnahdusta, se on takuulla Lion. Ori on hyperaktiivinen ninja, joka aina osaa järjestää omistajalleen päivittäisiä virikkeitä. Usein Lion ärsyttää muita hevosia sekä ihmisiä hermoromahduksen partaalle, ja sietämisen rajan ylitettyään suorastaan nauraa toisen raivolle. Ori on muutenkin hieman uhkarohkea, hyvässä että rahassa. Ei ikinä kyttää yhtään mitään, menee uhkarohkeasti ihan mistä vain, joka saattaa välillä koitua hieman kohtalokkaaksi ratsastajan kyydissä pysymisen kannalta. Hyppää välillä aivan järjettömistä kohdista, mutta ei yleensä pudottele puomeja, vaan pelastaa hypyn jollain erikoisella balettiliikkeellä. Ei säiky yhtään mitään ikinä, paitsi silloin kun pelleilee. Pelleilytuulelle sattuessaan Lionin kanssa tarvitaan suurta kärsivällisyyttä. Poni hörisee, tohottaa ja yrittää karkailla, ja siinä sivussa talloo varpaita, repii vaatteita ja heittelee tavaroita sinne tänne. Komentaminen menee kuuroille korville, tätä hyperaktiivista otusta saa komentaa niin, että mikä tahansa muu hevonen juoksisi jo pakoon.
Ratsastaessa ei osaa keskittyä, vaan säikkyy leikillään jotakin mörköjä, sinkahtelee sinne tänne kuin lentokurssiltaan karannut ilotulite sisätiloissa. Heittää pukkeja, isoja sekä pieniä. Nämä pukit eivät ole mitään ihan pieniä, vaan useimmat lentävät etenkin, kun ori vetää sellaisen kymmenen pukkiloikan sarjan. Hyvinä päivinä osaa olla hieno, ja silloin on herkkä ja nöyrä. Esteillä hiihtää pää viidentenä jalkana, mutta menee aina yli, vaikka sitten siitä tolpan kohdalta... Loppujen lopuksi olemme päätyneet siihen, että Lionia ratsastaa vain pari tiettyä henkilöä, joille poni on tuttu. Näin olemme pitäneet orin tyytyväisenä ja ihmiset ehjinä.
Maastossa Lion ei yksin voi olla- ei siksi, että se pelkäisi, vaan koska se ei pysy käsissä energiansa takia. Rauhallinen maastokaveri saa myös ponin hidastamaan. Maastoesteitä poni rakastaa, etenkin vesihautoja! Myös uiminen on lähellä Lionin sydäntä, mutta mieluummin ori tekee sen toki ilman ratsastajaa, eli ainakin kaulanarun pitäminen olisi erittäin suositeltavaa turvallisuuden vuoksi.
Kisoissa Lion säheltää minkä ehtii. Se ei edelleenkään pelkää mitään, mutta tykkää touhottaa ja vaikeuttaa ratsastajansa työtä mahdollisimman paljon. Radalla ei ainakaan aikavirheitä pääse sattumaan, mutta huonon ohjauksen seurauksena Lion saattaa oma-aloitteisesti lähteä itse hyppäämään toista estettä, eli hylky ei ole suinkaan mahdoton juttu. Sitä onkin käynyt harvinaisen paljon - Lionilla oli nuorena vuokraaja, jota poni rakasti yli kaiken. Ratsukko meni yli mistä tahansa, mutta kisoissa poni laittoi ranttaliksi, ja kotiin tultiin joko itkien etuajassa hylkäämisen takia, tai vaihtoehtoisesti sinivalkoisen ruusukkeen kanssa. Ensimmäinen vaihtoehto oli usein yleisempi.
Luonteesta kiitos Kiara VRL-14264! Luonteen muokkaus Layda
Ratsastaessa ei osaa keskittyä, vaan säikkyy leikillään jotakin mörköjä, sinkahtelee sinne tänne kuin lentokurssiltaan karannut ilotulite sisätiloissa. Heittää pukkeja, isoja sekä pieniä. Nämä pukit eivät ole mitään ihan pieniä, vaan useimmat lentävät etenkin, kun ori vetää sellaisen kymmenen pukkiloikan sarjan. Hyvinä päivinä osaa olla hieno, ja silloin on herkkä ja nöyrä. Esteillä hiihtää pää viidentenä jalkana, mutta menee aina yli, vaikka sitten siitä tolpan kohdalta... Loppujen lopuksi olemme päätyneet siihen, että Lionia ratsastaa vain pari tiettyä henkilöä, joille poni on tuttu. Näin olemme pitäneet orin tyytyväisenä ja ihmiset ehjinä.
Maastossa Lion ei yksin voi olla- ei siksi, että se pelkäisi, vaan koska se ei pysy käsissä energiansa takia. Rauhallinen maastokaveri saa myös ponin hidastamaan. Maastoesteitä poni rakastaa, etenkin vesihautoja! Myös uiminen on lähellä Lionin sydäntä, mutta mieluummin ori tekee sen toki ilman ratsastajaa, eli ainakin kaulanarun pitäminen olisi erittäin suositeltavaa turvallisuuden vuoksi.
Kisoissa Lion säheltää minkä ehtii. Se ei edelleenkään pelkää mitään, mutta tykkää touhottaa ja vaikeuttaa ratsastajansa työtä mahdollisimman paljon. Radalla ei ainakaan aikavirheitä pääse sattumaan, mutta huonon ohjauksen seurauksena Lion saattaa oma-aloitteisesti lähteä itse hyppäämään toista estettä, eli hylky ei ole suinkaan mahdoton juttu. Sitä onkin käynyt harvinaisen paljon - Lionilla oli nuorena vuokraaja, jota poni rakasti yli kaiken. Ratsukko meni yli mistä tahansa, mutta kisoissa poni laittoi ranttaliksi, ja kotiin tultiin joko itkien etuajassa hylkäämisen takia, tai vaihtoehtoisesti sinivalkoisen ruusukkeen kanssa. Ensimmäinen vaihtoehto oli usein yleisempi.
Luonteesta kiitos Kiara VRL-14264! Luonteen muokkaus Layda
Jälkeläiset:
23.1.2016 // conn-t. Storyteller's Dollmaker // e. Cry Me a River
13.2.2016 // conn-t. Storyteller's Vesper // e. Brittany Krust
21.3.2016 // conn-o. Storyteller's Pickpocket // e. Wolt Rave
7.1.2019 // conn-o. PP's Lion King // e. Daffodil J&K
Kisatulokset:
Porrastetuissa tasolla 4/4, 1636.55p
Porrastetuissa tasolla 4/4, 1636.55p
Päiväkirja:
5.1.2019 - Taas energiaa, liikaa energiaa - Kirjoittanut omistaja (Layda VRL-14488)
Mieleeni tuli vain ylikulutettuja uuteen vuoteen liittyviä lainauksia ja sanontoja, että päätin otsikoida päiväkirjamerkinnän samalla teemalla kuin edellisenkin - se kuvaa päivittäistä työskentelyämme Lionin kanssa mainiosti! Kuulkaapa vaikka tarina eiliseltä, se voisi kiinnostaa niitä innokkaita ponityttöjä äiteineen, joilta saan toisinaan soittoja poneihini liittyen. Niitä joko halutaan ostaa tai vuokrata, mutta kuulkaas, nämä ponit ovat sellaisia monsterinketaleita että itsekin toisinaan vähän jännitän, että murranko seuraavaksi käden vai kalloni. Mennään päivän tapahtumiin niin ymmärrätte:
Sivelin kättäni valkean, pörröisen ponin harjan alla ja höpöttelin sille omiani. "Susta on tainnut tulla mamman lemppari. Vietän sun kanssa liikaa aikaa siihen nähden, että täällä on sata muutakin hevosta, mutta kuule kun olet niin ihana huonoista puolistas riippumatta", pohdin ponin kuullen. Se nappaisi kiinni hihaani ja alkoi riuhtomaan oikealla apinan raivolla, joten päätin suosiolla poistua pihatosta tallin puolelle. Mitä meninkään taas sanomaan sille?
Päädyin tutkimaan hevosten liikutuslistoja, ja harmikseni huomasin Lionin liikkuneen viikolla vain kahdesti. Näistä kahdestakin toisen olin itse hoitanut, ja nyt oli kuitenkin jo lauantai, joten soitin parit erittäin vihaiset puhelut työntekijöilleni kysellen ponin tilanteesta. Kukaan ei näyttänyt tietävän tilanteesta mitään, kunnes soitin luottotallilaiselle Lauralle, joka osasi kertoa Mian olevan vastuussa orin liikkumisista. Soitin naiselle, joka perusteli virheensä kiireellä ja unohtamisilla.
Hieman hämmentyneenä lähdin hakemaan connemaraa pihatosta, heitin sille kamppeet päälle ja talutin maneesiin. "Tänään hypätään, muunnathan energiasi mieluummin motivaatioksi kuin kamaliksi tempuiksi, joohan?" kysäisin Lionilta kasatessani maneesin vastalanatulle pohjalle metrin pystyä. Hyppäsin selkään, mutta Lion otti äkkilähdön, joten hyssyttelin sitä kolme kierrosta ennen kuin sain ponin käyntiin. Teimme todella rauhallisen, nöyryyttä ja rentoutta hakevan alkuverryttelyn. Ensimmäiset hypyt tapahtuivat ristikoilla, niillä Lion pysyi maltillisinesti käsissä, mutta kun korkeus nousi yli 60cm, kimo alkoi kuumua toden teolla.
Tein ponin kanssa paljon virheitä, jäin muunmuassa liikaa kiinni suuhun jonka takia poni oli ajoittain todella kova edestä, mutta se on onneksi koulutettu istunnalle niin herkäksi, että sain sen lopulta hiljentämään. Pukeiltakaan ei säästytty, mutta ne säilyivät vain matalina innostuspukkeina koko tunnin ajan. Se purki herkästi energiaansa ylimääräiseen sähläämiseen, vaikka lopputunnista osasikin jo lyhentää itseään näppärästi ja käytti viimeiset voimansa hyvän laukan aikaansaamiseen. Ratsastaja käytti viimeiset voimansa istuntapidätteisiin.
Lopuksi hyppäsimme 8 esteen radan niin, että alussa oli pieni 50cm este, ja estekorkeus nousi koko ajan saavuttaen suurimmillaan noin metrin korkeuden. Tuon pikkuponin kanssa jo 80cm este tuntui uskomattoman isolta, vaikka isolla puoliverisellä ei tunnu metrikään missään. Lion ei kuitenkaan kiellä ikinä, joten yli päästään joka tapauksessa, ja siksi pidänkin ponista niin kovin - kovalla tahdolla se pärjää kaikessa, vaikka kooltaan onkin pikkuruinen. Hieno ori se on, mutta niin h**vetin hankala!
2.12.2018 - Energiaa - Kirjoittanut omistaja (Layda VRL-14488)
"Pitäiskö lähtee maastoon pitkästä aikaa?" karsinoita kanssani siivonnut Laura kysäisi, kun olimme työskentelyn jälkeen tallin kahviossa syömässä evästä. Idea kuulosti mitä mainioimmalta, ulkona ei ollut kuin kaksi astetta pakkasta eikä edes tuullut - sää oli siis mitä mainioin!
"Hei hyvä idea, joulukuun kunniaksi vois toki pyytää jonkun muunkin mukaan?" ehdotin.
"Mia mahdollisesti ehtii, se tietääkseni ratsutti Fablen äsken ja nyt on vissiin vähän tekemistä vailla. Jos mennään kolmistaan?" Laura kysäisi, ja nyökkäsin myöntävästi.
Mia saapui pian sopivasti kahviolle, ja esitimme idean hänelle. Hieman uhkarohkeana persoonana likka suostui sen enempiä miettimättä, joten lähdimme talliin valmistelemaan ratsujamme. Itse päädyin hieman erikoiseen valintaan: Lioniin, tuohon reilu 130-senttiseen poninketaleeseen. Laura otti pystyharja Mallun, Mia suuren Halt-orin. Lion oli harvinaisen ärsyttävä hoitaa, vaikka se olikin pieni, ei mikään ollut helppoa kun toinen rynni päälle joka väliin. Kavioiden putsaamiseen meni kymmenen minuuttia, suojista vielä puhumattakaan, mutta lopulta olimme valmiita.
Kun viimein pääsimme maastoon asti, Lion hortoili aivan omia polkujaan. Vähiten sitä kiinnosti käveleminen, joten hitaat pätkät menivät steppailuun, ja hyppäsihän se pystyynkin pari kertaa. Kun viimein pääsimme peltoaukealle, poni ampaisi sellaiseen laukkaan että edes puoli metriä korkeampi Halt ei pysynyt perässä. Laukkasimme pellon aivan toiseen päähän kera monien pukkien, mutta hengissä selvittiin. Lion olisi mielellään laukannut takaisinkin, mutta rauhoittelin oria ympyröillä ja siirtymillä niin kauan, että pääsimme ravaamaan takaisin. Jos ei muuta niin saatiin oikein nätti keskiravi aikaan, sen verran löytyi vielä energiaa!
5.1.2019 - Taas energiaa, liikaa energiaa - Kirjoittanut omistaja (Layda VRL-14488)
Mieleeni tuli vain ylikulutettuja uuteen vuoteen liittyviä lainauksia ja sanontoja, että päätin otsikoida päiväkirjamerkinnän samalla teemalla kuin edellisenkin - se kuvaa päivittäistä työskentelyämme Lionin kanssa mainiosti! Kuulkaapa vaikka tarina eiliseltä, se voisi kiinnostaa niitä innokkaita ponityttöjä äiteineen, joilta saan toisinaan soittoja poneihini liittyen. Niitä joko halutaan ostaa tai vuokrata, mutta kuulkaas, nämä ponit ovat sellaisia monsterinketaleita että itsekin toisinaan vähän jännitän, että murranko seuraavaksi käden vai kalloni. Mennään päivän tapahtumiin niin ymmärrätte:
Sivelin kättäni valkean, pörröisen ponin harjan alla ja höpöttelin sille omiani. "Susta on tainnut tulla mamman lemppari. Vietän sun kanssa liikaa aikaa siihen nähden, että täällä on sata muutakin hevosta, mutta kuule kun olet niin ihana huonoista puolistas riippumatta", pohdin ponin kuullen. Se nappaisi kiinni hihaani ja alkoi riuhtomaan oikealla apinan raivolla, joten päätin suosiolla poistua pihatosta tallin puolelle. Mitä meninkään taas sanomaan sille?
Päädyin tutkimaan hevosten liikutuslistoja, ja harmikseni huomasin Lionin liikkuneen viikolla vain kahdesti. Näistä kahdestakin toisen olin itse hoitanut, ja nyt oli kuitenkin jo lauantai, joten soitin parit erittäin vihaiset puhelut työntekijöilleni kysellen ponin tilanteesta. Kukaan ei näyttänyt tietävän tilanteesta mitään, kunnes soitin luottotallilaiselle Lauralle, joka osasi kertoa Mian olevan vastuussa orin liikkumisista. Soitin naiselle, joka perusteli virheensä kiireellä ja unohtamisilla.
Hieman hämmentyneenä lähdin hakemaan connemaraa pihatosta, heitin sille kamppeet päälle ja talutin maneesiin. "Tänään hypätään, muunnathan energiasi mieluummin motivaatioksi kuin kamaliksi tempuiksi, joohan?" kysäisin Lionilta kasatessani maneesin vastalanatulle pohjalle metrin pystyä. Hyppäsin selkään, mutta Lion otti äkkilähdön, joten hyssyttelin sitä kolme kierrosta ennen kuin sain ponin käyntiin. Teimme todella rauhallisen, nöyryyttä ja rentoutta hakevan alkuverryttelyn. Ensimmäiset hypyt tapahtuivat ristikoilla, niillä Lion pysyi maltillisinesti käsissä, mutta kun korkeus nousi yli 60cm, kimo alkoi kuumua toden teolla.
Tein ponin kanssa paljon virheitä, jäin muunmuassa liikaa kiinni suuhun jonka takia poni oli ajoittain todella kova edestä, mutta se on onneksi koulutettu istunnalle niin herkäksi, että sain sen lopulta hiljentämään. Pukeiltakaan ei säästytty, mutta ne säilyivät vain matalina innostuspukkeina koko tunnin ajan. Se purki herkästi energiaansa ylimääräiseen sähläämiseen, vaikka lopputunnista osasikin jo lyhentää itseään näppärästi ja käytti viimeiset voimansa hyvän laukan aikaansaamiseen. Ratsastaja käytti viimeiset voimansa istuntapidätteisiin.
Lopuksi hyppäsimme 8 esteen radan niin, että alussa oli pieni 50cm este, ja estekorkeus nousi koko ajan saavuttaen suurimmillaan noin metrin korkeuden. Tuon pikkuponin kanssa jo 80cm este tuntui uskomattoman isolta, vaikka isolla puoliverisellä ei tunnu metrikään missään. Lion ei kuitenkaan kiellä ikinä, joten yli päästään joka tapauksessa, ja siksi pidänkin ponista niin kovin - kovalla tahdolla se pärjää kaikessa, vaikka kooltaan onkin pikkuruinen. Hieno ori se on, mutta niin h**vetin hankala!
2.12.2018 - Energiaa - Kirjoittanut omistaja (Layda VRL-14488)
"Pitäiskö lähtee maastoon pitkästä aikaa?" karsinoita kanssani siivonnut Laura kysäisi, kun olimme työskentelyn jälkeen tallin kahviossa syömässä evästä. Idea kuulosti mitä mainioimmalta, ulkona ei ollut kuin kaksi astetta pakkasta eikä edes tuullut - sää oli siis mitä mainioin!
"Hei hyvä idea, joulukuun kunniaksi vois toki pyytää jonkun muunkin mukaan?" ehdotin.
"Mia mahdollisesti ehtii, se tietääkseni ratsutti Fablen äsken ja nyt on vissiin vähän tekemistä vailla. Jos mennään kolmistaan?" Laura kysäisi, ja nyökkäsin myöntävästi.
Mia saapui pian sopivasti kahviolle, ja esitimme idean hänelle. Hieman uhkarohkeana persoonana likka suostui sen enempiä miettimättä, joten lähdimme talliin valmistelemaan ratsujamme. Itse päädyin hieman erikoiseen valintaan: Lioniin, tuohon reilu 130-senttiseen poninketaleeseen. Laura otti pystyharja Mallun, Mia suuren Halt-orin. Lion oli harvinaisen ärsyttävä hoitaa, vaikka se olikin pieni, ei mikään ollut helppoa kun toinen rynni päälle joka väliin. Kavioiden putsaamiseen meni kymmenen minuuttia, suojista vielä puhumattakaan, mutta lopulta olimme valmiita.
Kun viimein pääsimme maastoon asti, Lion hortoili aivan omia polkujaan. Vähiten sitä kiinnosti käveleminen, joten hitaat pätkät menivät steppailuun, ja hyppäsihän se pystyynkin pari kertaa. Kun viimein pääsimme peltoaukealle, poni ampaisi sellaiseen laukkaan että edes puoli metriä korkeampi Halt ei pysynyt perässä. Laukkasimme pellon aivan toiseen päähän kera monien pukkien, mutta hengissä selvittiin. Lion olisi mielellään laukannut takaisinkin, mutta rauhoittelin oria ympyröillä ja siirtymillä niin kauan, että pääsimme ravaamaan takaisin. Jos ei muuta niin saatiin oikein nätti keskiravi aikaan, sen verran löytyi vielä energiaa!